Petankin lumoissa

Tiesittekö, että Anarkistimartat pelaa säännöllisesti petankkia läpi vuoden? Kyse ei ole mistään tavallisesta petankkikerhosta, minulle kerrottiin painokkaasti. Lisäksi tiesin kerhon toimineen pitkään ja olevan suosittu, joten päätin lähteä katsomaan suhteellisen tuoreena anarkistimarttana, mistä tässä nyt oikein on kyse.

Tapaaminen oli Helsinki Petanquen tiloissa Pasilan vanhoilla veturitalleilla. Onhan se juhlavaa saapua ensikertalaisena suoraan tilaan, jossa kisataan muina aikoina ihan tosissaan. Seinillä roikkuu mestareiden kuvat ja katon rajaa kiertää eri maiden liput. Heti on ilmassa urheilujuhlan tuntua. Kerho kokoontuu toki myös ulkona ja puistoissa, jolloin saadaan kenttään luonnon tuomaa haastetta alustalla ja kaltevuuksilla. No ei se ole kisahallinkaan lattia tasainen, että ei pelkoa liian helposta kentästä.

Siis minähän en ole koskaan pelannut petankkia – paitsi mökillä heitellyt kimaltavia kuulia, mutta ensimmäisiä asioita minkä vierailulla ryhmään opin oli, että mökkipelillä ja tällä kisapetankilla ei ole juurikaan tekemistä toistensa kanssa. Pelin saloihin hellästi mutta jämäkästi meitä nimittäin luotsaa Aura Matikainen, joka itse on harrastanut noin viisi vuotta petankkia ja pelaakin sitä ihan SM-kisoissa asti. Meille suuri ilo, että myös meidän vähemmän kokeneiden kanssa säännöllisesti.

Neljä vuotta sitten Anarkistimartoilla oli pikkujoulut tässä samassa paikassa ja jäsenet pääsivät ensimmäistä kertaa kokeilemaan pentankkia oikeilla kuulilla ja Auran ohjauksessa. Heräsi kysymys, että eikö tätä voisi harrastaa yhdessä jatkossakin. Onneksi se sopi Auralle.

Ensikertalaiselle oli hienoa päästä pelaamaan peliä kokeneen ohjaajan kanssa. Oli hienoa alkaa ymmärtää peliä, sen tekniikkaa ja ennen kaikkea taktiikkaa eli sitä, miten peliä rakennetaan ja lopuksi kerätään pisteet omalle joukkueelle (teoriassa ainakin). Aura kannusti pelin pariin toteamalla, että jokaisessa meissä asuu iäinen metsästäjä-keräilijä. Meillä on selkärangassa taito käyttää välineitä ja tällainen tarkkuutta vaativa laji kyllä kutsuu sen puolen meistä esiin. Sitten opeteltiin alusta asti kuulan kädessä pitämistä, kierteen tekemistä heittoon ja minkä verran sitä voimaa nyt pitikään käyttää.

Aura itse edustaa Kallion Kirkas -petankkiseuraa ja on lähtenyt lajin pariin puolison harrastuksen myötä. Pelin ymmärtäminen sitä sivusta seuraamalla sai oman mielenkiinnon heräämään. Ymmärrän hyvin. Auran oma harrastus näkyy kunnianhimona myös Anarkistimarttojen petankkiryhmän ohjaamisessa. Ryhmä pelaa oikeilla kuulilla ja kisapetankin säännöillä. Sääntöjä ei loppujen lopuksi hirveästi ole ja pelin hallitseminen sikäli on ihan mahdollista. Monimutkaiseksi peli muuttuu sitä mukaa, mitä enemmän sitä ymmärtää. Pelitilanteen lukeminen ja oman strategian rakentaminen vie mukanaan. Ja vastapuolihan rakentaa samaan aikaan omaa strategiaansa ja heidän kuulansa rikkoo hyvin rakennetun suunnitelman heitto heitolta. Jos ei tässä vaiheessa kilpailuhenki herää niin jo nyt on ihme.

Petankki on vanha ranskalainen herrasmiespeli, jossa yhtenä joukkueena toimiminen on voiton edellytys. Yhdessä pelin rakentaminen on mielenkiintoista. Tiesittekö muuten, että petankissa pelaaja on joko asettaja tai ampuja (parhaat tietysti molempia)? En minäkään. Mutta eipä hätää, jos et itse tiedä, missä vahvuutesi on, Aura löytää sen kyllä peliäsi katsomalla. Elämäni ensimmäisen pelin perusteella minun vahvuuteni voisi löytyä asettajan tehtäviä harjoittelemalla. Heti heräsi kyllä into kehittyä myös ampujana. Asettajana toimiminen vaatii tarkkuutta, mutta onhan ampuja nyt melkoinen pelin ratkaisija silloin, kun heitto onnistuu. Jos et tiedä, mistä puhun, tule ihmeellä katsomaan Anarkistimarttojen petankkikerhoon!

Petankki on pelinä siis strategiaa ja joukkueena toimimista. Erityisen hienoa on se, että petankki sopii käytännössä lähes kaikille. Peli ei ole fyysinen, mutta vaatii keskittymistä ja mahtavaa aivojumppaa se on, vaikka näin kokeilumielessä torstaina heiteltiinkin. Samaan peliin sopii niin naiset kuin miehetkin tai aikuiset ja lapset. Tätä voi rohkeasti kokeilla, vaikka liikkumisessa olisi rajoituksia. Syke ei rasituksesta todennäköisesti nouse, mutta pelin jännityksestä kylläkin.

Ennen kuin lähdin tutustumaan peliin, minulle sanottiin, että saatat kuule innostua itsekin ja ajattelin, että noh, ei tämä ehkä kuitenkaan ole minun lajini. En luottanut itseeni kuulan heittämisessä, enkä ymmärtänyt pelin viehätystä, mutta täytyy sanoa, että olipa väärässä. Harjoittelemalla kehittyy ja hyvässä seurassa vietetty ilta oli niin mukava, etten tiedä, miten olisin iltani paremmin käyttänyt. Nyt viestini kaikille, jotka eivät ole lajia kokeilleet ja etenkin teille, jotka epäilette, että mahtaako tuo olla minun lajini, on että rohkeasti kokeilemaan. Ei ole helpompaa tapaa päästä osaavan valmentajan käsissä rikkomaan ennakkoluuloja. Ja jos peli on tuttu entuudestaan, niin tässä on todella mukava joukko mukaan tulla. Minä menen uudelleen, tuletko sinäkin?